Päivin Oma Plogi- Etusivu

Essi mökkikoira

Essi mökkikoira

Select Language

tiistai 4. elokuuta 2015

Mettässä osa 2

Sienihöperöt löysi höperöitä eli haperoita.

Tänäänkin käytiin silleen "pikaseen" mettässä mutta toisessa paikassa. Laiha oli saalis kuten kuvassa näkyy. Jotain höperöitä saatiin ja jokunen tatti ja orakas. Suurin osa tateista mitä löydettiin olivat jo matojen/muurahaisten herkkuna tai muuten vaan jo parasta ennen omaavia. Kanttarellit olivat menneet piiloon.Nyyh mikä pettymys. 


Mutta kyllä me jaksettiin kävellä,ilma oli taas mitä parhain joten ulkoilun nälkä tuli ainakin tyydytettyä ja stressikäyrä laski sillä vähäisen sienisaaliin takia ei kannattanut sitä nostaa. 

Kahvittelu Patongin takapaksilla istuen tuulen hyväillessä rasituksesta punehtuneita kasvoja korvasi kaiken. Koirimukset läähättivät liikunnan riemusta ja uusista hajuista. Eikä hirvikärpäsiä taaskaan ollut mikä oli plussaa.

Vertailun vuoksi sienisaalista elokuussa 2012!(on vähän epätarkka kuva mutta kai tuosta selvän saa:vaikka aamusta iltamyöhään keräsi sai vain ämpärin pohjan täytteeksi,hih)



Lopuksi kuva meidän sieniherkusta eli täytetyistä sieniletuista.
Näistä kerätyistä olisi aikomus tehdä joskus ja jouluna, nyt ne lensi pakkaseen käsittelyn jälkeen.


Hyvää Yötä,pidetään sienet mielessä ja kumpparit jalassa ja kerätään vain niitä sieniä jotka tunnemme!
(toivottavasti kaikki keräämämme ovat niitä ;) )

Ei kommentteja: