Päivin Oma Plogi- Etusivu

Essi mökkikoira

Essi mökkikoira

Select Language

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Näkkäri taipuu moneksi

Eli ihmeelliset siekkailut kuntoutuksessa jatkuu...tää oli tarkoitus jo eilen postata,mutta väsy iski. Eilen oli mm. terapia-allasta ja sitten sain suspensiohoitoa eli pääsin roikkumaan narujen varaan.Sen tarkoitus on rentouttaa ja oikoakin mm.selkärankaa. Ihanan rentouttava ja painoton olo,olisi melkein voinut nukahtaa.Kerron myöhemmin lisää ko. Hoidosta jota yleisesti on käytetty selkärankareuman hoidossa. Tämä nyt oli vain tutustuminen.

Tänään oli heti aamusta vesijuoksua.Uimataidoton veteli omia harjoituksia altaan matalammassa päässä.Kyllä,en osaa uida kunnolla. Olen meinannut lapsena hukkua joten veteen jäänyt jonkinlaine trauma.
 Hyvin sujui silti,kait.Vesijuoksussa laitetaan sellainen vesijuoksuvyö joka kannattelee mukavasti vedessä. Kuntosalia oli myös. Tutustuttiin erilaisiin härveleihin ja kokeiltiin niitä. Kuntosalin väineet ovat myös illalla vapaassa käytössä.Tässä lyhyt kooste eilisen ja tämän päivän touhuilusta. Kuntoutuksen loppu alkaa häämöttää,puolivälissä ollaan. Perjantaina päättyy ja kotimatka alkaa. Sitten kotona läppärillä teen vielä yhteenvetopostauksen. Tässä tabletilla jotenkin tekstit välillä hyppii ja postauskuvat,hmm....joutuu mielikuvitus koetukselle minkä kuvan laittais,minullahan ei järkkäriä nyt mukana joten tablettikameralla nyt jotain räpsäilen. Toisaalta harmittaa etten ottanut kameraa mukaan, saisi kivoja kuvia ympäristöstä ja luonnosta.

 heipsinhei!







3 kommenttia:

It Is Madam To You kirjoitti...

Hei, täällä toinen "en osaa uida kunnolla". :/ Olen alkanut harkita uimakouluun menoa. Tai no, jos vaikka ensin ostais sen uimapuvun. Heitin pois kaikki uikkarit, ettei vaan kukaan voi pyytää mua uimaan - tai siis että voin siitä helposti uimapuvuttomuuden varjolla kieltäytyä.

Päivi kirjoitti...

Tuohan on hyvä juttu Madam, uimataito olisi aina tarpeen täällä tuhansien järvien maassa:)Uimapuvuttomuuskaan ei nyt auttanut joten oli pakko hankkia uikkarit. Tosin kaapissa saavat olla seuraavaan kuntoiluun. Lähdettäiskös yhdessä polskii koiraa? :)

It Is Madam To You kirjoitti...

Koira taitaakin olla ainoa laji, jonka muistan/hallitsen. :D