Olipa kerran...

Kaupungissa asui kerran Pieni tyttö jolla oli valkoinen posliininen maitomuki ja siinä maitomukissa oli kuvituksena punainen kettu, vihreä possu ja vihreä valkopilkullinen kissa. Ynnä Hiiri ja Amppari ja mustikka ja mansikka....Tytöllä oli tapana syödessään katsella mukia ja keksiä tarinoita mukin eläimistä, sillä tytöllä oli valtava mielikuvitus. Maito ja ruokakin maistui paremmalta kun maitoa sai hörppiä Kettumukista....

Pikku tyttö kasvoi ja mukikin joutui häviksiin.Unohtuikin että sellainen posliininen muki oli olemassakaan. Tuli muita mukeja, marketin halppismukeja, muovisia ja kertakäyttöisiä, kaikenlaisia juomamukeja. Iso tyttö alkoi keräämään Muumimukeja ja jotkut olivat kahvimukeina sillä Iso tyttö ei voinut enää juoda maitoa.

Kunnes tapahtui eräänä päivänä Iso tyttö näki kuvan Kettumukista ja tunnisti sen samanlaiseksi jollainen hänellä oli kun hän oli Pieni tyttö. Syttyi AHAA-elämys ja Kaipaus; Oih, voisipa saada Kettumukin taas itselleen. Kuvan Kettumuki oli emalia ja oikea nimikin selvisi mutta Tytölle se oli edelleen Kettumuki!Emalinen mukikin olisi ollut kiva saada mutta niiden hinnat olivat ihan liikaa Ison Tytön kukkarolle, varsinkin kun olivat jo niin Elämää nähneitä raasukoita...

Iso Tyttö oli jo luopunut Toivosta löytää itselleen posliininen Kettumuki, sillä hän oli jo Elämänsä aikana oppinut, ettei kaikkea voi saada vaikka kuinka toivoisi ja haaveilisi...
 

Hännät näät,lystikkäät...

Sitten Kohtalo puuttui peliin ja Iso Tyttö löysi eräältä netin kirppikseltä huudettavana samanlaisen Kettumukin. Mukissa oli pieni risku reunassa, Elämää nähnyt siis sekin muki mutta Ison Tytön silmissä muki oli silti Täydellinen. Eikä hintakaan päätä huimannut!

Muki kotiutui ja se oli Ison Tytön mielestä siistissä kunnossa; ei lusikanjälkiä pohjassa, ei tummentumia ja riskukin niin pieni ettei se haitannut, päinvastoin, Iso Tyttökin oli saanut omat riskunsa Elämän saatossa; samanikäisä kun olivat melkein molemmat. 
 

Arabia, Nooan arkki, malli/model RA, 1964-72

Pestyään Kettumukin ja killottettuaan sen hyvin Iso Tyttö saatteli sen Vitriiniin kunniapaikalle; ihan heti hän ei hennonnut sitä ottaa käyttöön.

 Mutta ehkäpä, ehkä, kuka tietää, kun Iso Tyttö täyttää Vuosia saattaa hän ottaakin Kettumukin Vitriinistä ja kaataa siihen kahvia Syntymäpäivänsä kunniaksi 40 vuoden ja risat jälkeen ja olla taas se Pikku Tyttö, joka haaveili kaikenlaista ruokapöydän äärellä ja katseli punaista Kettua, vihreää Possua, vihreää valkopilkullista Kissaa, liilaa Hiirtä....vihreää Ampparia ja syödä punaista Mansikkaa ja sinistä Mustikkaa ja kuvitella itsensä niiden seuraan kuin ei huolia olisikaan vaan taas olisi Kesä lämmin ja pitkä, jalat variksensaappaissa ja Äidin ääni kuuluu että Syömään Pikku Tyttö!

Koriste Gunvor Olin-Grönqvist.

OLIKO TARINA TOTTA VAI TARUA, PÄÄTELKÄÄ ITSE ;)

SEN PITUINEN SE!