Oma blogiluettelo

Lukuaika- laskuri

Päivän Sitaatti🌹

🌸 ❤️

PoP-Kalenteri

Vko MaTiKeToPeLaSu

tiistai 22. huhtikuuta 2025

Kiiltokuvista kauneimmat, Inga Holm


"Kirjan tekijä on kerännyt kiiltokuvia jo 50 vuoden ajan ja tuntee alan perusteellisesti. Hän kertoo kirjassaan kiiltokuvien historiasta, niiden suunnittelijoista ja painajista, sekä antaa hyödyllisiä vinkkejä vanhojen kiiltokuvien käsittelystä." Kirjan takakannen esittelyteksti.


 Inga Holm: Kiiltokuvista kauneimmat -kirjan olen joskus ostanut kirjaston poistomyynnistä. En keräile kiiltokuvia, mutta keräilen kirjoja ja aihe kiinnosti.  Kirja esittelee vanhoja kiiltokuvia ja kertoo mielenkiintoisesti niiden historiasta.

Kirjan sisältöön liittyviä aiheita käsitellään teemoissa Painajia ja kustantajia s.10, On enkeleitä ja- paholaisia s. 28, Prinsessa Ruusunen s. 45 ja Hei Tonttu-ukot! s. 78.

Ja tietysti jokaisen teeman kohdalla esitellään toinen toistaan kauneimpia ja nostalgisia kiiltokuvia! Osan saattaa muistaa omasta lapsuudestakin. Itsellänikin on ollut enkelikiiltokuvia mutta ne ovat liihotelleet muille maille.

 Saksalainen Alois Senefelder - niminen mies 1700-luvulta Baijerista keksi kivipainon. Maailma oli nimittäin siihen asti kuvattu mustavalkoisena munkkien kuvittamia käsikirjoituksia lukuun ottamatta. 

 

"Englantilaiset kutsuvat albumia, johon kerätään kuvia, nimeltä scrabbook, leikekirja. Siitä tuli perhettä kokoava harrastus 1800-luvun alussa ja tapahan on saattanut säilyä siellä meidän päiviimme.

Kun ensimmäiset sopuhintaiset kiiltokuvat ilmestyivät markkinoille 1860-luvulla, nekin pääsivät tähän leikekirjaan. Nämä kuvat olivat pieniä nelikulmioita, jotka täytyi itse leikata irti. Meidän kiiltokuvakäsitystämme  vastaavat kuvat syntyivät 1870- ja 1880-luvulla. Ne olivat suunnattoman hienolla kohopainannalla tehtyjä kuvia, reliefiltään korkeita ja pinnaltaan hyvin kiiltäviä." 

Suora lainaus kirjasta Tästä se alkoi.


 


"Nostalginen, viehättävä kirja kiiltokuvista, jotka kiinnostavat yhä enemmän kaiken ikäisiä keräilijöitä, Kauttaaltaan nelivärikuvitettu kirja sisältää hurmaavia esimerkkejä vanhoista kiiltokuvista, jotka heijastavat oman aikansa käsityksiä mm. rakkaudesta ja perhe-elämästä. Mukana on myös iki-ihania kiiltokuvaenkeleitä ja monia tuttuja satuhahmoja." Suora lainaus kirjan takakannen tekstistä.




Kirja on painettu Karisto Oy:n kirjapainossa Hämeenlinnassa vuonna 1998. Sivuja on 90.

Ruotsalainen alkuteos: BOKMÄRKEN vära älskade stycken.


 Tämä oli pohjustus seuraavaan postaukseen joka käsittelee minun omia ( ajan saatossa kärsineitä) "vanhoja" 1970-luvulla omistamiani kiiltokuvia. Jotka ihme ja kumma ovat pysyneet matkassani. 

Inspiraation sain tähän sain Enkulin käsityöt- kiiltokuvapostauksista missä hän esittelee todella wanhoja ja nostalgisia kiiltokuvia menneiltä ajoilta! Käykääpä kurkkaamassa tuon linkin kautta! 😍💗

Onko sinulla säilynyt omia vanhoja kiiltokuvia?







12 kommenttia:

sini kirjoitti...

Varmasti ihana kirja selailla. Meilläpäin sanotaan/ sanottiin kiiltokuvia muisteiksi ja niitä kerättiin ja liimailtiin ruutuvihkoihin muistovärssyjen kera. Oma vihkoni katosi jonkun muuton yhteydessä jota harmittelen vieläkin! 😥

Päivi kirjoitti...

Olen kuullut muistivihkoista ja että kiiltokuvia sanottiin muisteiksi. Meillä ne oli kiiltsikoita/ kiiltsejä ja niitä sumplittiin sumplivihkoissa, joissa oli ruutuvihkon sivut taitettu ja niihin oli kirjoitettu vaihto, jää, tyhjä( jos oikein muistan). Meilläkin oli ruutuvihkoja mihin liimattiin kiiltokuvia ja kirjoitettiin muistovärssyjä. Omanikin on kadonnut ajat sitten! Ymmärrän harmituksesi😢

Rita A kirjoitti...

Minulla ja siskollani oli kiiltokuvia, esimerkiksi isot enkelit pilvenreunalla. Ostin vielä aikuisenakin jonkin verran kiiltokuvia annettaviksi lapsikavereille aina silloin tällöin. Tähän mennessä olen jo jaellut kaikki pois. 🙂

Nila kirjoitti...

Oi nyt kiinnnostaisi minuakin tämä kirja. Yksi kiiltokuva kirja minulla onkin.
Joitakin kiiltokuva myös mutta en kerää niitä.

stansta kirjoitti...

Löytyi kuvista muutama tuttu kiiltokuva! Oli niitä minulla, vaan eipä ole enää. Minne lie liihottaneet..?

Mummu Pirkanmaalta kirjoitti...

Hienoa, että vanhoja kiiltokuvia on tallennettu kirjaan, koska niiden keräily taitaa olla vähäistä nykyään.
Mekin sanottiin lapsuudessa kiiltokuvia muisteiksi. Minulla oli kaksi muistikirjaa, joita lainasin koulukavereille kotiin ja he saivat kirjoittaa runon mille sivulle halusivat. Toinen niistä taitaa olla tallessa.
Vanhin kiiltokuvani on yli sadan vuoden takaa, josta tein nukkekotiin taulun. Se kuului mummoni siskolle ja siinä on ruusuja korissa.

MELODY JACOB kirjoitti...

What a delightful journey into the world of glossy photos. It’s fascinating how something so small and decorative can carry so much memory and history. That book sounds like a real treasure—not just for collectors, but for anyone who appreciates the charm of past eras. There’s a quiet magic in those images, especially when tied to childhood or family traditions. Looking forward to seeing your own old glossy photos next—it’s always special when those pieces stay with us through time and travel.

Päivi kirjoitti...

Nila, näyttäisi antikvariaateista löytyvän ja vieläpä sopuhintaan mm. Finlandia-kirjasta.🥰 Mukavaa viikkoa!.🌹

Päivi kirjoitti...

Enkelit olivat suosittuja meilläkin, siskon kanssa keräiltiin täälläkin. Hänellä oli oma kiiltokuvavihkokin mihin oli liimaillut kuvat. Omat lapset eivät innostuneet, pojat keräilivät vain urheilu- ja Pokemonkortteja. Mukavaa viikkoa sinulle Rita A🌹

Päivi kirjoitti...

Niin totta, ihmettelen että edes muutama itselläni on säilynyt. Näitä elämän merkillisyyksiä! Muksua viikkoa stansta🌹!

Päivi kirjoitti...

Oi, olisi ihana nähdä postaus niistä😍 Hienoa että ovat säilyneet! Mukavaa viikkoa sinulle Mummu!🌹

Päivi kirjoitti...

Thanks for the comment!
The book is truly a treasure and so well written and done, truly a treasure trove of memories! There is something really special about old glossy photos that tell of their own time. Thanks for visiting and welcome to read my next post about my own glossy photos from the 70s. Have a great week Melodia!🌹