Nallet ovat varmaan meille jokaiselle tuttuja lapsuudesta. Nallet joita ollaan hellitty ja suukoteltu. Minullakin oli lapsena pieni nalle mutta sitä kohtasi suuri tragedia; Nallelta irtosi pää ja kaikki sahajauhot levisivät syliin. Voi sitä parkua ja itkua! Edes kuvaa ei jäänyt muistoksi, vain muistikuva ja sekin hatara.
Sen jälkeen en suuremmin nalleista piitannut, toki myöhemmin omille lapsille kerääntyi erimallisia ja näköisiä nallukoita joista osa on säilynyt tallessa.
 |
| Eikö Hän olekin niin sympaattisen näköinen? |
Kunnes eräänä päivänä Se Tapahtui; törmäsin Lumppula-ryhmässä tarjouskaupalla olevaan Vanhaan Karhuherraan. Jäin tuijottamaan kuvaa ja tahtomattani naputtelin tarjoukseni: 30e ja jännityksellä jäin odottamaan tarjousajan loppumista.
Pidin Karhuherraa jo niin omanani ja mietiskelin nimeäkin Hänelle. Vanha Karhuherra tuijotti minua takaisin sympaattisen mutta ehkä hiukan äreän oloisena mutta niin vain kävi että Hän matkusti luokseni viettämään leikeistä ansaittuja Eläkepäiviä.
Vanha Karhuherra Anselmi Upponalle, ikä 50v ja risat( tarkkaa ikää Hän ei suostunut paljastamaan),lasisilmät ja turkki ikäisekseen hyvässä kunnossa. Anselmi-karhu on joskus mörissyt mutta enää ei tohdi häiritä Häntä niin että Anselmi mörisisi takaisin. Sininen rusetti on lainattu Uppo-Nallelta jonka hän luovutti hyväntahtoisesti vanhemmalle virkaveljelleen.
