Musta asfaltti kiiltää märkänä pimeässä
kun sade rummuttaa kadun likakaivon kantta vieden sadevetenä mukanaan
eilisen toivon ja runouden.
Sytytän kynttilän niiden kunniaksi ja puhallan tulitikun sammuksiin.
Ja runous herää kuin kynttilän liekki uudelleen.
Hiljaisuus ympäröi minut ottaen huomaansa,
vain sateen ropina ikkunaan,
kiedon huovan ympärilleni ja suljen silmäni mutta silti näen kynttilän sydänliekin
joka lämmittää palelevaa sieluani.
Ja runous vie minut mukanaan ja tuo uuden toivon,
villihevosena laukkaa sydämeni syke,
pysähdy, kuuntele,
joku koputtaa oveen, avaa sen. astuu sisään, tuo sateen tuoksun ummehtuneeseen huoneeseen ja niin veto sammuttaa kynttilän mutta ulkoa sisään astunut sulkee minut syliinsä ja se on PIMEYS!
"Viikon 7 krapusanat ovat musta, runous, kynttilä.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
4 kommenttia:
Kivaa, kun tulit mukaan krapuilemaan!
Vahvaa tunnelmaa sanoissasi, pimeydestäkin voi löytää runon.
RUnouden voima lämmittää, eikä syliin sulkeva pimeys tunnu pelottavalta.
Kiitos kauniista sanoistasi, oli kiva tulla. <3
Kiitän, pimeydessäkin voi olla lohduttavaa, piiloutua siihen. <3
Lähetä kommentti