Oma blogiluettelo

Päivin Oma Plogi- Etusivu

sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

JEP-kirjasankarit osa 2







LASSIE


Lassie on varmaan kaikille tuttu televisiosta, elokuvista ja kirjoista. Lassie palaa kotiin oli Eric Knightin kirjoittama romaani vuodelta 1940  Lassie-collien pitkästä vaelluksesta takaisin kotiin päästäkseen  rakastamansa Joe-pojan luo. Romaanista on myös tehty useampi elokuva, joista tutuin ehkä on v.1943 ja jonka sivuosassa näytteli muudan Elisabeth Taylor.

Lassie oli pitkäkarvainen skotlanninpaimenkoira eli collie( väriltään soopeli, meidän ensimmäinen koira Sabine oli samannäköinen). 1990-luvulla muistaakseni MTV esitti vanhoja Lassie-elokuvia  ja niitä löytyy edelleen meillä VHS-nauhoilla tallennettuna. Videonauhurikin vielä löytyy. 

Tiedonnälkäisille löytyy kattava tietopaketti LASSIESTA  Tiedonportailla-linkin takaa. Kannattaa käydä kurkkaamassa! 

Koiraelokuvia kaikille! kertoo lisää Lassiesta ja vähän muistakin koiraelokuvista.

JEP-kirjan kuvissa esiintyvää Timmy Martinia esitti Jon Provost ( 1950-)ja Lassie-koiraa Pal.  Lassie tv-sarjaa esitettiin vuosina 1954-1974 ja jaksoesittelyt löydät täältä IMDb- sivuilta samoin Jon Provostin esittelyn linkin takaa. Kahdessa ensimmäisessä jaksossa Pal esitti Lassieta ja sen jälkeen Palin jälkeläiset.🐾🐕





Rin Tin Tinistä olikin jo oma postaus joten en käsittele Rintyä sen enempää, linkitän vain aiempaan juttuuni siitä.






Jaahas, oli haastetta löytää ensin mitään uutta Texas Rangersista mutta sitten onnistui lopulta kun löysi oikeat hakusanat " Tales of the Texas Rangers".

Texas Rangers Hall of Fame and Museum  kertoo seuraavaa:

Laajuus ja sisältöSarjakuva, "Jace Pearson's Tales of the Texas Rangers", nro 12, kesä-elokuu 1956; allekirjoittanut/leimannut MT Gonzaullas 1956. Hänen allekirjoituksensa on etukannessa ja hänen leimansa takana. Etukannessa näyttelijä Willard Parker. Gonzaullas työskenteli konsulttina TV-sarjan tuotannossa.

IMDb :Jace Pearson kertoo tarinan siitä, kuinka hänen isoisoisänsä tapasi ensimmäisen kerran nykyisen Texas Rangerin Clay Morganin isoisoisän. Kun 1800-luvun Jace lähetettiin siivoamaan Rubyvillen laaksoa pyyhkäisevää laittomuuden aaltoa, yksi lainsuojattomista vangitsi hänet, mutta Clay Morgan-niminen vaeltava lehmänpoika pelasti hänet. He työskentelevät yhdessä polttaakseen paikallisen sheriffin nenän alla toimivat lainsuojattomat.

David Bassler
Sarja julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1958, tuotantoyhtiö Screen Gems ja jakson kesto 30 min. Pääosassa Willard Parker Jace Pearsonina.



👇 JEP-kirjat mitkä olivat tähän mennessä ilmestyneet. 





Kirjasarjassa seikkaili  ainakin edellä mainittujen lisäksi Fury  ja Sirkuspoika Corky. 

Tietoa on löytynyt sieltä ja täältä Antikvaarin sivuilta kaivaessa myynti-ilmoituksia kyseisistä kirjoista. Mitään kattavaa listaa en netistä äkkiseltään kirjasarjasta JEP löytänyt. Ehkä innostun sellaisen joskus tekemään ja siitä sitten uusi postaus😄📚

Kirjat ovat kovakantisia ja kuvitettu piirroksilla, kansikuvat tv-sarjoihin perustuvia. Kertomukset vauhdikkaita eikä mitenkään pitkiä, tekstiä enemmän kuin piirroskuvia. Sopivia varmaan sen ajan varhaisnuorten seikkailun nälkään!

Mietin vain miten mahtaisi upota nykynuoriin, ikäsuositus taisi olla 7-13 v. Omat lapsenlapseni (poika ja tyttö) eivät ole osoittaneet mitään kiinnostusta.

Itselleni tuttuja kirjoja lapsuudesta, näitä luin ja lainasin lainastosta(kirjastosta). Fury oli ehdoton suosikkini, heppahullu kun olin! 🐴

Tästäkin tuli aika pitkä postaus, kiitos jos jaksoit lukea. 💗🥰

Löytyykö sinulta näitä kirjoja ja oletko lukenut?





 

2 kommenttia:

sini kirjoitti...

Meillä oli Rakas-Saara collie ja minua kiukutti kun ihmiset puhutteli sitä lassieksi, tosin ymmärsin miksi! -)

Päivi kirjoitti...

Lassie taisi olla silloin ja ehkä nykyäänkin yleisnimitys collielle. Meidänkin Sabinea kutsuttiin Lassieksi ja oli olevinaan rotunakin Lassie.😄 Sama kun saksanpaimenkoiria kutsuttiin susikoiriksi,ihan pilkkaa sekin. Ja tietämättömyyttä.