Oma blogiluettelo

Lukuaika- laskuri

Päivän Sitaatti🌹

🌸 ❤️

PoP-Kalenteri

Vko MaTiKeToPeLaSu

keskiviikko 20. elokuuta 2025

Tukkilaismestaruuskilpailut Lieksa 1976

Viime postauksessa esittelin elokuun haasteessa "Tunnettuja ihmisiä" Severi Suhosen, jonka näin lapsena Lieksan Tukkilaismestaruuskilpailuissa esiintymässä vuonna 1976.

Rita A jäi miettimään kommentissaan miten jännittävä on mahtanut olla Tukkilaismestaruuskilpailut joten otetaan selvää! Kuvat ovat samasta tapahtumasta ja valitettavasti melko pienikokoisia( ja epäselviä)!

©PäivinOmaPlogi/ Y.H. ( isäni ottamat valokuvat).



Lieksan Tukkilaismestaruuskilpailut järjestettiin Lieksanjoessa v. 1976.
Mestarit kautta aikojen selviää oheisesta linkistä, myös vuoden 1976,sitä en kyllä yhtään osaa sanoa kuka/ keitä kuvassa on.

Paljon näytti olevan yleisöä seuraamassa Tukkilaiskilpailuja. 

Muistan sen että olihan se jännittävä seurata pysyykö miehet tukin päällä vai ei kosken kuohuissa!

Tukinuitto liittyy sukuni historiaan sinänsä että isäni on kotoisin Lieksasta ja hänen isä eli pappani oli uittopomona aikoinaan ja isänikin aloitti nuorena  tukinuitossa työuran. Hän oli hukkua koskeen joten lopetti ja siirtyi muihin hommiin.

Edellisessä postauksessani oli virheellisesti vuosiluku 1977 vaikka mestaruuskilpailuja ei järjestetty tuolloin Lieksassa vaan Pudasjärvellä.



Tukkilaismestaruuskilpailujen historiaa lyhyesti, synty ja kehitys

v. 1925 kevättalvella haastoi Enso-Gutzeit OY:n Lieksan piiriesimies näillä seuduin toimivien puutavaraliikkeiden työnjohtajakunnat ottamaan mittaa toisistaan hiihdossa..

 Tämä oli alkua siitä lähtien Lieksassa säännöllisesti pidettäville tukkilaisten Maarianhiihdoille talvisavotoiden päätteeksi. Hiihdot olivat henkilökohtaisia ja yhtiöiden välisiä.

16.7.1933 päätti toimikunta järjestää puutavarayhtiöiden toimesta myös kesäkisat.

Kisat tulivat käsittämään uinnin, keluveneellä soudun, köydenvedon ja uivalla tukilla ajon ja ne pidettiin elokuun 6.päivänä 1933 klo 13. Näin oli pantu alkuun Suomen ensimmäiset tukkilaiskesäkisat, jotka heti alussa alkaen saavuttivat suuren osanottaja- ja yleisömenestyksen.  

Tukkilaismestaruuskilpailut järjestetään yhä, viimeisimmät järjestettiin Iissä Raasakkakoskella tänä vuonna 2025.

 Lähde:https://www.tukkilaiset.fi/historia/lieksa-1968

https://www.tukkilaiset.com/ ehdottomasti tutustumisen arvoinen sivusto missä kuvia ja tietoa tukkilaisperinteen historiasta kuin nykyisestä toiminnosta.

Ylärivin laulajaneitosia en valitettavasti tunnista enkä muista. Tunnistatko sinä?

"Severi Suhonen, hampaaton hanuristi Ala-Tölviöstä, oli Esa Pakarisen kestävin henkilöhahmo. Severi teki Esan kera keikkaa aina sotienvälisistä vuosista pitkälle 1980-luvulle asti

"Severi syntyi nälästä", Pakarinen totesi haastatteluissaan. "Minusta ei tullut hanuristia niin Severi sai hankkia leivän."

." Lähde: https://yle.fi/a/20-98273



 YouTube: Severi Suhonen savotalla

säv. Esa Pakarinen san. Reino Helismaa

Esa Pakarinen levytti kappaleen vuonna 1966.


YouTube: Severi Suhosen Jenkka

säv. Esa Pakarinen san. Reino Helismaa

Esa Pakarinen levytti kappaleen vuonna 1951.


Tähän on hyvä lopettaa, toivottavasti ette saaneet historiaähkyä!😂


9 kommenttia:

Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2,0 kirjoitti...

Siinä tuli paljon asiaa joten kiitos! Oli muuten yllätys että kisoja järjestetään vielä vaikka sen tiedän, että monella pienellä paikkakunnalla on elvytetty jätkäperinnettä ja olen itsekin käynyt muutamana kesänä katsomassa näitä juttuja, tosin ne ovat olleet ihan kuivan maan tapahtumia mutta kertoneet kumminkin tukkijätkä-perinteestä.

Päivi kirjoitti...

Peppone, kiitos kiitos, tämänkin Historiaähkyn tarjosi PäivinOmaPlogi😂
Muuten tämä tuli minullekin yllätyksenä, ajattelin että ovat jo katoavaa kansan perinneitä mutta hieno juttu että järjestetään! Olisi kyllä tosi mielenkiintoista mennä seuraamaan nyt näin aikuisena, pitääpä katsoa missä olisi ensi vuonna. Tukkijätkä-perinne on kyllä säilyttämisen arvoista perinnettä.

Cara kirjoitti...

Noista tukkilaiskisoista tulee mieleen vanhat kotimaiset elokuvat.

Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2,0 kirjoitti...

Olet Päivi ihan oikeassa ja ihmettelen sitä ettei muista ammateista ole vastaavia kisoja vai onko?

Päivi kirjoitti...

Peppone,ainakin tämmöisiä ammattitaitokilpailuja on ja eikö rakennusalallekin ole.
https://www.skillsfinland.fi/kansainvaliset-kilpailut

Päivi kirjoitti...

Cara niin tulee! Ihanat vanhat tukkilaiselokuvat🥰

Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2,0 kirjoitti...

Juu on Päivi, kävin katsomassa linkin mutta mun mielestä nuo ammattitaitokilpailut ovat enemmänkin valmistuville tekijöille. Tarkoitin vähän semmoisia kuin esim. palomiehillä on se vuosittainen Jehu-maljakilpailu, tosin en tiedä että järjestetäänkö sitäkään enää mutta aiemmin kyllä.

Päivi kirjoitti...

Peppone,nyt pistit pahan🙈

Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2,0 kirjoitti...

Niin no ei tosta mun kommentista tartte välittää.