Oma blogiluettelo

Lukuaika- laskuri

Päivän Sitaatti🌹

🌸 ❤️

PoP-Kalenteri

Vko MaTiKeToPeLaSu

maanantai 28. huhtikuuta 2025

Viikon kierrätyspostaus: Tuunausjuttuja 2018: Kirjalaukku

 


Viime viikolta jäi Viikon kierrätyspostaus väliin joten aloitetaan maanantai postauksella  11.4.2018 Tuunausjuttuja 2018 Kirjalaukku

Innostuin 7 vuotta sitten kokeilemaan onnistuisiko kirjalaukun teko. Löysin hyviä ohjeita netistä ja lopulta innostuin tekemään toisenkin. 

Linkit ja kuva toisesta tekemästäni kirjalaukusta löytyy postaukseni lopusta.👜


Tästä kaikki alkoi. Käytöksen kultainen kirja josta jätin vain kannet jäljelle. Kirja oli väriltään " viiskytluvun vihreä" ja kannessa kauniit kultaiset kirjaimet.

Sisukset irrotin varovaisesti mattoveitsellä ja siitä se sitten lähti etenemään.







Ja tässä lopputulos. Muutama ilta ja päiväkin meni tuskaillessa ja pohtiessa  miten ja millä lailla teen sisuksen ja yleensä koko laukun😂 

Ihan kaupungille en lähtisi laukun kanssa mutta koristelaukkuna ihan kiva. Ensikertalaisen tekemäksi. Oli loppujen lopuksi ihan hauska tuhertaa ja vain mielikuvitus on rajana tässäkin kun vain huomioi tietyt perusasiat: paljon liimaa ja tarpeeksi paksu kirja ja paljon kärsivällisyyttä!😂👜📚

https://holvi.com/shop/DesignArjaAalto/section/laukut-ja-kassit/

pääset ihailemaan ammattilaisen tekemiä kirjalaukkuja ja vähän muitakin laukkuja. On ne vaan hienoja.😍


Oheisesta Meillä kotona-linkistä pääset kurkkaamaan ohjeet miten teet kansion tai kirjalaukun, sekä postaukset kirjalaukuistani.🥰

https://www.meillakotona.fi/artikkelit/kansio-tai-kasilaukku

https://anitahhkknn.blogspot.com/2018/04/tuunausjuttuja-2018-kirjalaukku.html

https://anitahhkknn.blogspot.com/2018/04/tuunausjuttuja-2018-kirjalaukku-2.html


Alkoiko kiinnostaa? Oletko tehnyt kirjalaukkuja?

"Valmista tuli! 

Mitä käytin:
  • Kirja: Käytöksen kultainen kirja, Elmgren-Heinonen-Tuomi painovuosi 1957,sivuja 600 ja risat(hyvä olla PAKSU kirja!)
  • ketju on koiran vanhasta kaulapannasta 
  • puuhelmet otin kylmästi rupsahtaneesta kesälaukustani
  • Paris-metallikoriste on näitä laatikoiden "aarteita".
  • Kirjalaukun hienot "kullatut" reunalistat ovat taulun kehyslistoista sopivaan mittaan pätkitty antamaan näköä(?)ja ryhtiä. 
  • kuvassa oleva Nestle-permanenttimainos on Seura-lehdestä v.1956.
Mitä kustansi? Eri Keeper 750ml n. 8 e. Muut tarvikkeet ja härpäkkeet kierrätystavaraa kotoa." Lainaus postauksestani.
                                                              

14 kommenttia:

Hanna Helena kirjoitti...

Kirjalaukku - en ole kuullutkaan sellaisesta mutta nyt tajuan mikä hieno idea sinä piilee! Sekä koriste että käyttöesine samalla kertaa. ja takuulla omaperäinen. Hauskaa vappua!

Päivi kirjoitti...

Kiitos Hanna Helena! Kyllä,siinä se hienous ja vanhat tarpeettomat kirjat voi kätevästi kierrättää. Aurinkoista jaa hauskaa🎈🌞 vappua myös sinne!

stansta kirjoitti...

Hauska idea ja toteutus! Itse tuskin saisin aikaiseksi, mutta kiva, kun joku saa. Onpas taas märkää ja harmaata, mutta ei anneta sen haitata!

Kruunuvuokko kirjoitti...

Kiva kirjalaukku. Vastaavaan en ole aiemmin törmännyt.

Päivien ilot kirjoitti...

Oi, että kuinka ihana idea ja kaunis lopputulos.
Kierrätys kunniaan näinkin!
Mukavaa vapun aikaa!

Sartsa kirjoitti...

Hauska idea ja toteutus. Ajattelin tuosta alkuasetelmasta, että oikein ohutta kirjaa ei kannata valita, tai mukaan ei mahdu, kuin seteleitä ;D

Päivi kirjoitti...

Kiitos stansta! Niin minäkin luulin, en ole kauhean näppärä sormistani mutta itsepäisyys saa paljon aikaiseksi😂 Märkää on ja sateista muuta ei anneta haitata, juodaan kahvia ja bloggaillaan👍

Päivi kirjoitti...

Kiitos Kruunuvuokko! Jos haluat kurkata linkkiä minkä laitoin, niin siellä tosiammatilaisen tekemiä hienoja kirjalaukkuja ihan tilattavaksi. 😃

Päivi kirjoitti...

Kiitos Päivien ilot! Minustakin ihana idea kierrättää vanhat kirjat kun aikoinaan löysin idean. Olihan se pakko heti kokeilla! Mukavaa vappua!🎈

Päivi kirjoitti...

Kiitos Sartsa! No juu, kovin pienestä laukusta ei kannata tehdä😂 samoin, mukavaa vappua!🎈💗

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpas hauska idea

Päivi kirjoitti...

Kiitos enkuli💖☺️

Pöllö kirjoitti...

Ihana laukku! Kyllä minä tuon kanssa tohtisin kaupungille lähteä, ihan mieluusti. Nykyään on niin vähän rahaakin, ettei painoakaan ole paljon 😉😉, puhelin painaa eniten, sen voi pitää taskussa ja tuonne laittaa muutaman kevyen varakassin ostoksia varten.
Eli ihan hienostelua ja muiden kateellisia katseita varten, sitä varten tuota sinun laukkuasi kaupungilla kuljettaisin, on se niin hieno!

Päivi kirjoitti...

Kiitos Pöllö🥰 Ehkä voisinkin lähteä, hih, kyllä sinne tosiaan muutama muovipussi mahtuu ja pieni lompakko. 🤭 Oikein mukavaa viikonloppua!🌹🖐🏻