Oma blogiluettelo

Lukuaika- laskuri

Päivän Sitaatti🌹

🌸 ❤️

PoP-Kalenteri

Vko MaTiKeToPeLaSu

perjantai 2. toukokuuta 2025

HAASTE: POSTAA LAPSUUSKUVASI

 


Mummun nukkekodit heitti mukavan haasteen: Postaa lapsuuskuvasi!

Oma lapsuuskuvani  on otettu joskus 1960-luvun lopulla meidän kotipihalla. Keväisen mustavalkoisen kuvan otti isäni ja hämärästi muistan että silloin mentiin jo lopputalvea.

Kuvanottohetkellä minulla oli päällä väriltään punavalkoiset kirjoneuletupsumyssy -sekä lapaset, kellertävä lammasturkki ja jalassa punaiset villapöksyt. Jaloissa oli valkoiset saappaat, "pieksut", niissä  oli punaiset koristeet. Iältäni olin varmaan 4 vuotta.

Olin Isin tyttö ja lapsuuteni sujui leikkiessä serkkujen ja kavereiden kanssa pihalla. Pihallamme kasvoi kirsikkapuita joista kävimme välillä salaa keräämässä ja syömässä kirsikoita. Lapsuuden kesät olivat aurinkoisia ja lämpimiä. Talvella oli paljon lunta ja hiihdettiin ja lasketeltiin pulkalla. Äiti oli hyvä ruuanlaittaja ja leipoi hyvää pullaa. Paljon olimme kesällä myös maalla.


 EDIT: "Osallistuminen kuvahaasteeseen

1. Postaa lapsuuskuvasi omassa blogissasi ja liitä artikkeliisi tämä linkki, jotta lukijat tietävät, mistä haaste on lähtöisin: 


2. Tuo blogisi kuva-artikkelin linkki tänne kommenttikenttään, jotta tiedän osallistumisesi ja muutkin osaavat tulla blogiisi.

Kuvahaasteeseen saa osallistua mistä päin maailmaa tahansa vuoden 2025 aikana. 
Kuvan teknisellä laadulla ei ole väliä, kunhan olet itse lapsuuskuvassa. 
Kuvassa pitää olla vaatteet päällä, ei siis nakuilua.
Selkeytin ohjeita 3.5., joten alkuperäiset ohjeet saattavat näkyä muualla ja nekin ovat ok."

Osallistukaa ihmeessä ja käykää kurkkaamassa Mummun ihania nukkekodin sivuja!😍🥰💗

Mukavaa viikonloppua kaikille! 🌞💗

10 kommenttia:

stansta kirjoitti...

Huomenta!
Kiva haaste, johon en itse osallistu, koska olen laittanut viime aikoina niin paljon omia lapsuuskuvia muutenkin. Kiva kuva sinusta! Leppoisaa lauantaita! 😊

Rita A kirjoitti...

Herttainen kuva ja suloiset lapsuusmuistot. 💕

anna kirjoitti...

Tuollaisia herttaisia kuvia on mukava katsella.

Päivi kirjoitti...

Kiitos samoin leppoisaa lauantaita!🌞 Sinusta onkin mukavia kuvia 🥰 minusta ei ole täällä ole ollut kuin yksi niin ajattelin osallistua.☺️

Päivi kirjoitti...

Kiitos Rita A ☺️ leppoisaa lauantaita!🌞

Mummu Pirkanmaalta kirjoitti...

Kiitos paljon osallistumisesta! Ihana kuva ja onnelliset muistot. Vaatteetkin ovat söpöt. Mikäs on sen parempaa kuin äidin leipoma pulla :)

Päivi kirjoitti...

Kiitosta vain anna☺️ leppoisaa lauantaita 🌞

sini kirjoitti...

Oispa kiva haaste osallistua! Minä juoksin aina kameraa pakoon ihan aikuisikään asti kunnes tajusin että ehkä jälkipolvi haluais jonkun muiston nähdä...

Päivi kirjoitti...

Kiitos kivasta haasteesta💗Äidin leipomukset olivat kyllä hyviä.😋

Päivi kirjoitti...

Hih, ei minustakaan montaa kuvaa ole😂 Osallistu pois jos kuitenkin joku kuva löytyy🖐🏻