
Tiistain ruuaksi tein pitkästä aikaa täytetyn lihamurekkeen.😋Ohje alla👇🏻.
![]() |
Ainekset:
- 700 g hyvää jauhelihaa( nauta-sika)
- korppujauhoja
- 2 kananmunaa
- Pesto- ruokakermaa reilu loraus
- mausteita maun mukaan, tässä valkosipulirouhetta, rouhittua mustapippuria ja viherpippuria, yrttimaustetta( suolaton), savupapaprikajauhetta, suolaa( huom. mureke imee mausteet joten mausta reilusti!)
- Sekoita kerma, korppujauho, mausteet ja muna keskenään. Anna turvota jonkun aikaa.
- Silppua sipuli ja yhdistä kaikki ainekset, sekoita tasaiseksi taikinaksi.
![]() |
Reilusti täytettä😂 |
Täyte:
- 2 pss vihannessekoitusta
- paprikaa
- sulje mureke kääntämällä reunat yhteen
- täytetyn lihamurekkeen voit tehdä myös suoraan uunivuuassa: painele taikinan keskelle syvennys, laita haluamasi täytteet ja ummista mureke.
- (tässä tein ensin uunipellille levyn, lisäsin täytteet ja käänsin rullalle leivinpaperia avuksi käyttäen ja siirsin uunivuokaan.)
- Koristele mureke vuoronperään oliiveilla , halkaistuilla kirsikkatomaateilla ja ripottele lopuksi juustoraastetta päälle.
![]() |
- Paista uunissa n. 200 asteessa 30-40 minuuttia tai kunnes se on kypsää. Kypsennysaikaan vaikuttaa murekkeen muoto ja paksuus.
- Nauti keitettyjen perunoiden kanssa.




20 kommenttia:
Heti ekan kuvan kohdalla alkoi tehdä mieli oliiveja 🧡 Mikä onni, ostimme niitä juuri, kuinkas sattuikaan. 😀 Houkuttava ruoka taas, Päivi! Mukavaa tätä päivää ♥
Ihana retroruoka! Näyttää niin herkulliselta. Harmi kun minun ukkelini ei suostu syömään jauhelihaa, koska jauheliha olisi niin näppärä tuote. Yksin ollessani pitää sitten "salasyödä" jauhelihaa. 😂
Nytpä keksinkin mitä teen iltaruoaksi. Ihanaa herkkuruokaa.
Kiitti vinkistä! Eipä olekaan vähään aikaan tullut mureketta
tehtyä.
Herkullisen näköistä!
Oih - ihanan värikylläinen mureke... minäkin murekkeseen murensin muutakin kuin lihaa.... villiä vihanneshulluttelua jatkoonkin - viisasta!!
Kyllä on herkullisen näköinen. Meillä tykätään paljon jauheliharuuista.
Kiitos Rita! Tykkään niin oliiveista😋Keskiviikko kerkesi mennä mutta toivotan mukavaa torstaita!
Kiitos Satu! Meillä menee kaikenlainen ruoka, minä se taidan ronkelimpi olla😂Mureke on siitä kiva että sinne voi työntää melkein mitä vain täytteeksi. Keitetyt kananmunat ovat oikein retroa!
Kiitos enkuli, kiva kuulla!
Päivien ilot, ollos hyvä!
Kiitos Cara!
Repolainen, jostain tuli mieleen se sinun oliko se 4 väriä ruokaan-ohje!Kiitos!
Kiitos sami, meilläkin tykätään ja itse olen pastaruokien ystävä, voisin syödä pastaa ja lasagnea joka päivä!
Juu, mummini mun 60-luvulla opetti värioppia myös lautasella... sai helposti tytön maistamaan kaikkea...
Tuo jauhelihamureke oli varmaan tosi suosittu ns. sunnuntairuoka monessakin perheessä. Enpä ole muistanut pitkään aikaan itse tehdä. Helppo ja mukautumiskykyinen "pötkylä" :-).
Terhi, totta, meillä on syöty iät ja ajat ja muksutkin tykkäs aikoinaan, milloin mitäkin pötkylään, mutta enimmäkseen taisi olla sekavihanneksia tai keitettyjä kananmunia.
Repolainen, fiksu mummi!👍🏻💗
Hyvältä näyttää!
Kiitos💗
Lähetä kommentti