Päivin Oma Plogi- Etusivu

lauantai 26. elokuuta 2017

Mökkiläisen Asupostaus




Blogilistat ovat täynnä toinen toistaan upeimpia ja kauniita asukuvauksia ja muotiblogeja. Ajattelin nyt itsekkin tehdä pienen asupostauksen Mökkiläisen (minun) vaatteista Mökillä.

1.Normaali kesä(kuten tänä vuonna):

Ehdottomasti tarpeellisin vaate on ollut pitkähihainen ja lämmin(kuvassa oleva vieläpä teddyvuorinen) pusero missä taskut. Taskuissa kulkee kaikki tarpeellinen, kuten puhelin(sitä ilmanhan ei voi olla Mökilläkään).

 Mannekiinina toimii puinen hengari ja melanaulakko.

 Vaihtoehtoisesti voi pitää hupparicollegea jossa huppu ( ja ne taskut.)

T-paita(lyhythihainen) on sellainen jolla ei enää väliä vaikka likaantusi/tahraantuisi maalitahroihin tai vastaavaan likaan jota ei enää saa pesussa pois.Yleensä se on jo virttynyt tai kinnaa jostakin mutta poiskaan ei voi heittää kun SE on niin mukava päällä.


 Housut, kolitsi tai sitten verkkarit, sellaiset ettei väliä vaikka kätensä pyyhkii välillä kesken touhujen Mökkipihalla( kuten kuvassa näkyy).Kuitenkin mukavat ja kiristämättömät.Itikkavarmat.Musta ei ole pakollinen väri mutta tumma lika ei näy niin hyvin, vastaavasti vaalea näkyy ja jos muun väristä esim.maalia niin mitään väliä, kaikki näkyy.

 Villasukat, ainakin kaksin kappalein. Tarvitseeko tähän lisätä mitään enempää?(Lempiasuste).

 Kunnon kumisaappaat.Pihalla ja metsässä aivan pakolliset.Villasukkien kera.


Työhanskat. Useampi kappale joka paikkaan ripoteltuina, tarvitaan kaikessa puuhastelussa Mökillä.

Lippis eli lippalakki(ei kuvaa)mainos tai urheiluteemalla.Mallia kulahtanut ja hikinen.


2.Lämmin kesä(noin joka toinen vuosi ja ei ainakaan kun on kesäloma):

Aurinkolasit (ei välttämättä kaksin kappalein, tulipahan nyt kahdet kuvaan.)


Hellehattu ja vilpoinen spagettiolkaimilla oleva kesämekko.

Hellekesän asun kruunaa lipokkaat eli varvastossut eli varvikset.

Näillä pärjää jo pitkälle ja kesäisemmällä asulla kehtaa mennä jo kylillekin(kauppaan).
Kaikki kuvissa olevat vaatteet valitettavasti ovat omia.Ja sattumoisin mustia/ mustavalkoisia tai harmaita(paitsi villasukat). Väritön tyyppi.

Ei kommentteja:

SUOSITTELEN

Tuunausjuttuja 2018: Kirjalaukku 2

Innostuin niin tuosta kirjalaukun tekemisestä että piti tehdä heti toinen perään. Yritän tässä selostaa vähän työvaiheita. Asiassa aut...

KATSOTUIMMAT