Päivin Oma Plogi- Etusivu

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Plogikoira Kapu sienessä

Tänään aamulla alkoi Emäntä ja Isäntä puuhailla selvästi sienimetsään menoa. Teetä termariin,sienikorit esiin ja kumpparit jalkaan. Hyppäsin autoon takapenkille heti etteivät vaan jätä minua mökille. Huoli oli turha, Emäntä huhuili minua kunnes huomasi minun istuvan jo autossa.Menimme vanhaan tuttuun paikkaan missä oli hyvä tassutella sammalmättäällä. Niitä keltaisia kummallisia sieniäkin löytyi,mikä ihme niissä ihmisiä kiinnostaa? Kyllä kunnon luu on parempaa!


Emäntä halusi että laitetaan kuvaa päivän soossitarpeista. Isäntä teki noista ruokaa itselleen ja Emännälle kun tulimme metsästä. Olisin minä siellä vielä viihtynyt,oli kiva juoksennella eestaas Isännän ja Emännän väliä. He kun eivät voineet kävellä vierekkäin. Pitihän minun vahtia ettei Emäntä eksy! Isännästä en ollut niin huolissaan. Autolle tultuamme sain kylmää raikasta vettä ja janohan siitä tulee kun mettässä juoksentelee haistellessa erilaisia uusia hajuja! Emäntä joi jotain teetä, pyh! Sanon minä.

Kyllä minua väsytti kun palaudumme mökille,mutta Emäntä touhotti vielä jotain sienikori kädessä ympäriämpäri pihaa. Pitihän minun seurata Emäntää että mitä kummaa se taas touhuilee. Näköjään noita sieniä löytyi läheltäkin. Emäntä otti kuvan niistäkin.

Ja olihan siellä mettässä muutakin kuin sieniä,mustikoita ja puolukoita. Vuh! Sanon minä! Laitetaanpa kuva siitäkin. On meidän auto sentääs vähän paremmassa kunnossa.


Mutta nyt päivän touhut väsyttää, maha täynnä ja jalka alkaa vispaa uniliikettä.
Vuhhau! Trv. Kapu plogikoira

Ei kommentteja:

SUOSITTELEN

Wanhoja savukerasioita

Eilen keskiviikkona tuli käytyä "kylillä". Täällä mökkikunnassa on yksi kirppispaikka jossa tulee piipahdettua aina kun tulemme...

KATSOTUIMMAT